Tunnelmat elokuvasta

Elokuvan tematiikka herättää paljon ajattelemisen aiheita. Elokuvasta nousee teemoina mm. yksinäisyys, menneisyyden taakka, ja auktoriteettien valta. Nämä teemat nousivat esille monin eri tavoin ja kulkivat mukana koko elokuvan läpi.

Heti elokuvan alussa Juhani jäi yksin, kun hän joutui poikakotiin. Se, että Juhani pelasti veljensä äidiltään, loi vaikutelmaa, että Juhani ja veli ovat perheestä irrallaan. Juhani kuvataan elokuvan läpi hyvin yksityiskohtaisesti, ja hänen tunteitaan näytetään enemmän kuin muiden, vaikka Juhanista muuten saakin kovan vaikutelman. Myös perhosten kasvattaminen on asia, joka erikoisuudessaan luo eristyneisyyden ja erkaantumisen tuntumaa. Yksinäisyys on koko Juhanin nuoruuden ajan läsnä, ja poika on yksin ajatuksiensa ja päämääriensä kanssa. Vasta aikuisiällä Juhani löytää jonkun rinnalleen, mutta menneisyys ja yksin vietetyt vuodet ovat aina osa Juhania.

Elokuvassa Juhanin alkoholisti-isä edustaa menneisyyttä, jonne Juhani ei halua palata, mutta joka kulkee mukana koko elämän ajan. Juhani ei anna isälleen anteeksi hankalaa lapsuuttaan, muttei voi olla ajattelematta sitä. Poikakodissa isähahmo, Olavi Harjula, on Juhanille kuin menetetty isä, mutta osoittautuukin epäluotettavaksi. Juhani miettii vielä aikuisena, miksi perhe ei halunnut häntä, ja miksi menneisyys meni niin kuin meni. Menneisyys on asia, mikä kulkee meidän jokaisen mukana, mutta juuri sen takia siitä täytyy ottaa oppia. Menneiden murehtiminen ei auta, vaan on keskityttävä eteenpäin.

Auktoriteetit ovat iso osa elokuvaa. Elokuvan alussa Juhanin kotona auktoriteetit, isä ja äiti, ovat Juhanille tärkeässä asemassa. He kuitenkin pettävät Juhanin luottamuksen: isä alkoholisoituu ja äiti yrittää hukuttaa veljen. Seuraava auktoriteetti, Harjula, on aluksi hyvin mukava ja oikeudenmukainen. Poikakodin toinen auktoriteetti, poikaporukan johtavassa asemassa oleva "Kone", pettää luottamuksen raiskaamalla Harjulan tyttären. Tällöin Harjulalla napsahtaa, ja hänen kulissinsa romahtaa. Kaiken tämän jälkeen Juhanilla ei ole enää mitään auktoriteettiä, johon luottaa. On siis ymmärrettävää, että hän aikuisena pyrkii johtavaan asemaan. Hän pyrkii paikkaamaan nuoruusiän menetyksiään.

Tummien perhosten koti herättää paljon ajatuksia, ja elokuvassa on paljon pähkinää purtavaksi. Elokuvan voisi luultavasti katsoa useaan kertaan, ja löytää joka kerralla jonkun uuden asian tutkiskeltavaksi. Pidin elokuvasta, mutta seuraavalla kerralla en katso sitä yksin; sen verran ahdistava se on, jos on taipuvainen prosessoimaan elokuvan viestiä perusteellisesti.

Elokuva Tummien perhosten koti

Minulla oli korkeat odotukset elokuvasta, olihan se Oscar-ehdokas ja kolmen Jussin voittaja. Elokuva edustaa draamaa, joten päätin katsoa elokuvan yksin (kauhua ja ahdistavia kohtauksia sisältäviä elokuvia en kestä itsekseen). Pian huomasin, että se saattoi olla virhe.

Pojan, Juhani Johanssonin, tarina näytetään hyvin riipaisevalla tavalla. Alkoholisti-isä saa äidin yrittämään hukuttaa Juhanin veljeä, mutta Juhani pelastaa veljensä. Tämän seurauksena Juhani joutuu poikakotiin saareen. Saari on tietyllä tavalla ahdistava ympäristö, koska se on sulkeutunut ulkomaailmalta. Poikakoti on vanha rakennus, jonka ikkunoista tuulee sisään ja lattiat juuri kestävät kävellä. Talo lämpenee ainoastaan puutakan avulla. Tällainen ympäristö on omiaan kauhulle, ja herättää katsojassa tunteita. Alun myötä katsomiseen jää kiinni, ja elokuva tempaisee mukaansa.

Saarella on paljon hommia, ja näissä hommissa käytetään poikakodin lapsia hyödyksi. Hommat ovat raskaita, mutta pojat tekevät hommia ahkerasti. Tämä luo vaikutelmaa saaren auktoriteettien, poikakodin johtajien, voimakkuudesta. Johtaja, Olavi Harjula (Tommi Korpela), käyttää kyseenalaisia menetelmiä aina selkäsaunasta lähtien. Harjula on kiintynyt enemmän poikiin kuin omiin tyttäriinsä. Harjulan kiintymys poikia kohtaan yhdistettynä ruummiilliseen kuritukseen on ahdistavaa ja karmivaa.

Juonessa on paljon käänteitä, jotka lisäävät ahdistuksen tunnetta katsojassa, ja jotka tiivistävät tunnelmaa. Loppu oli hyvin puhutteleva. Tummien perhosten koti oli elokuva, joka herätti paljon tunteita ja ajatuksia sekä elokuvan aikana, että sen jälkeen.

Ennen elokuvan katsomista

Tummien perhosten koti on Dome Karukosken ohjaama elokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 2008. Elokuva pohjautuu Leena Landerin samannimiseen kirjaan. Tummien perhosten koti oli Jussi-gaalassa ehdokkaana kymmenessä kategoriassa samana vuonna, ja voitti niistä kolme: paras ohjaus, paras miessivuosa sekä paras leikkaus. Tummien perhosten koti oli Suomen Oscar-ehdokas vuonna 2008.

Ennen katsomista tutustuin hiukan elokuvan taustoihin. Leena Landerin kirja julkaistiin vuonna 1991, ja on käännetty monelle eri kielelle. Iltasanomat on uutisoinut vuonna 2007, että Tummien perhosten koti oli suututtanut Syyriassa muslimeja, kun sen arabiankielinen versio ilmestyi. Kirja ilmeisesti sisältää fundamentalistisen islamin vastaisia osia.

Ohessa suora lainaus elokuvan esittelystä Suomen elokuvasäätiön sivuilta.

"Elokuvan keskiössä on traagisen lapsuuskokemuksen ahdistama Juhani, joka päätyy kuuden vuoden sijaiskoti- ja laitoskierteen jälkeen Saaressa sijaitsevaan poikakotiin. Saarella vallitsevat omat lakinsa ja sääntönsä, jotka on laatinut ja joita soveltaa kovalla kädellä Olavi Harjula. Seitsemän pojan ja Harjulan lisäksi Saaressa asuu vain Harjulan vaimo ja pariskunnan kaksi tytärtä sekä Tyyne, joka huolehtii Saaren eläimistä ja ruokahuollosta. Saaren eristäytynyt yhteisö on kuin oma kokonainen maailmansa. Elokuva pakottaa katsojan kysymään itseltään, kuinka kauan ihmisen tarvitsee maksaa menneisyyden teoistaan? Milloin voi antaa itselleen anteeksi ja vapautua? Vai voiko milloinkaan? Ja pitääkö maksaa myös muista kuin omista teoistaan?"

Elokuva kertonee siis kasvutarinaa kapinallisesta pojasta, joka joutuu poikakotiin. Elokuva on arvosteltu koskettavaksi selviytymiskertomukseksi, ja se on saanut paljon tähtiä. Odotan innolla elokuvan näkemistä.